Mobiililaitteet mahdollistavat sääennusteiden seuraamisen kaikkialla minuutti minuutilta. Tämä etu parantaa ratkaisevasti sään ennakoitavuutta, mutta se tuo mukanaan myös muutamia ongelmia.
Jokainen voi myös nykyään hyvin helposti tarkistaa sään vilkaisemalla puhelintaan. Se on kyllä kätevää, mutta ominaisuus saattaa synnyttää koomisiakin tilanteita. Tällainen voi käydä esimerkiksi riidassa, jossa isä ja teini-ikäinen tytär riitelevät siitä, sataako ulkona.
Onhan se näppärää, että lämpötilan voi nähdä heti herättyään ilman, että tarvitsee nousta katsomaan lämpömittaria. Vallitsevista sääolosuhteista voi kuitenkin saada parhaan käsityksen kurkkaamalla mobiililaitteen näytön ohella myös ulos ikkunasta.
Suhtautuminen säähän on muuttunut
Suhtautuminen säähän on muuttunut sen myötä, että ihmisillä on mahdollisuus jatkuvasti tarkkailla sitä omilla mobiililaitteillaan. Sääennustuksiin on myös alettu suhtautua toisin. Niihin uskotaan monissa tapauksissa kuin ne olisivat tarkkoja faktoja.
Tästä ilmiöstä seuraa, että esimerkiksi retki jätetään pois päiväohjelmasta, koska oman puhelimen näytöllä iltapäivän kohdalla näkyy tuulta ja sadetta. Pahimmassa tapauksessa istutaan sisällä ja todetaan, että tuulta ja sadetta ei tullutkaan, vaan aurinko paistaa täydeltä terältä.
Tällaisiin ongelmiin törmää erityisesti silloin, jos mobiililaitteeseen asennettu sääpalvelu ei olekaan luotettava. Suomessa kannattaa aina säätä seuratessaan suosia Ilmatieteen laitoksen palveluita, joiden kautta kansalaisille jaetaan luotettavinta tietoa säästä.
Ukkosrintaman reaaliaikainen tarkkailu lisää turvallisuutta
Ukkosrintamien seuraaminen tällä tavoin kännykän näytöltä on hyvin viihdyttävää ja jännittävää. Se on toisaalta usein ratkaisevasti turvallisuutta lisäävä tekijä. Sen avulla esimerkiksi veneilijä voi tietää, milloin turvallinen paluu saaresta kotiin on mahdollista. Lisäksi äidit osaavat huutaa lapset ajoissa pois uimasta, kun ukkosrintama lähestyy.
Mahdollisuus seurata ukkosen liikkeitä mobiililaitteella mahdollistaa myös esimerkiksi päivän aktiviteettien suunnittelun niin, ettei ukkossade keskeytä grillaamista tai kastele uudelleen juuri kuivaksi saatuja pyykkejä. Puutarhaan taas on turha lähteä häärämään kastelukannun kanssa, jos kohta on tulossa rankkasade.
Monet ammattilaiset katsovat säätä tarkasti
Suurin vaikutus mahdollisuudella seurata ukkosrintamien liikkeitä reaaliaikaisesti on ammattilaisille, jotka työskentelevät ulkona, vesillä tai korkeilla paikoilla. Tolppaan tai mastoon ei missään nimessä kannata kiivetä ukkosen aikana.
Kalastusveneessäkin saattaa kovalla ukkosella olla varsin turvatonta etenkin, kun tuulenpuuskat saattavat ukkosen aikana puhallella erittäin voimakkaasti. Juuri ukkosen tapauksessa reaaliaikaisuus on tärkeää, sillä ukkosrintamat nousevat joskus varsin nopeasti. Tuolloin sää saattaa muuttua minuuteissa.
Sään seuranta helpottaa pelastuslaitoksen työtä
Sään vaihteluilla on vaikutusta myös esimerkiksi pelastuslaitoksen työtehtävien kulkuun. Mobiililaitteella säätä seuraavalla palopäälliköllä on paremmat mahdollisuudet onnistua ohjaamaan joukkojaan niin, että lähiympäristö säästyy tulen aiheuttamalta vahingolta, sillä navakat tuulenpuuskat levittävät sitä nopeasti.
Kun aikaisemmin oltiin ulkopuolisen tiedottamisen varassa myös säärintamien suhteen, tiedot sään mahdollisista muutoksista tulivat aina jälkijunassa. Tuolloin tuli saattoi päästä puuskien mukana leviämään naapurustoon. Nyt reaaliaikaisuus helpottaa nopeaa päätöksentekoa ja tarvittaessa välitöntä reagointia.
Merta ja ilmaa valvotaan sään muutoksiin perustuen
Meripelastuksessa sään reaaliaikaisella seuraamisella on erityisen suuri merkitys. Esimerkiksi tuuliajolle joutuneen aluksen hinaamisella on kiire, jos sääolot ovat yllättäen muuttumassa kovin tuulisiksi. Myös pelastustehtävien luonne saattaa kokonaan muuttua, jos ukkosrintama nousee päälle kesken laivan evakuoinnin. Pelastusmiehistön turvallisuuden voidaan arvioida parantuneen huomattavasti, kun reaaliaikainen säärintamien seuraaminen on tullut mahdolliseksi.
Lennonjohdossa sään seuraamisella on aina ollut aivan erityinen merkitys. Tälle taholle onkin jaettu erityisen tarkkaa ja reaaliaikaista säätiedotusta jo vuosikymmenten ajan. Heidän kannaltaan tilanne ei ole ratkaisevasti muuttunut, mutta muu maailma on pikkuhiljaa pääsemässä nauttimaan yhtä tarkasta ja ajantasaisesta sään seuraamisesta kuin lennonjohtajat.